Stories of a Freelance Writer-Photographer

Hei hipsukaiset! Tässä pari tyylivinkkiä suoraan Reykjavikin sydämestä. Ottakaapa mallia:

Korut on pop – myös pojilla. Ja koruja pitää olla kerralla paljon: läjä helmiä tai rintamus täynnä isoäidiltä perittyjä rintarosseja. Kaulassa koko nippu kaulaketjuja. Mielellään antiikkia, väreinä kulta, hopea, musta ja helmiäiset.

Paidassa ei voi olla liikaa paljetteja, kimallusta tai strasseja. Tyylikkäimmillä lyyleillä on paidat pelkkää paljettia.

Alusasut ja verkkarit on taas jee. Vanhoja pitsikoristeltuja mummun aluspaitoja on nähty jo vaikka missä, mutta enpä ole kotimaassa törmännyt tyylikkääseen verkkareiden kantajaan. Verryttelyhousut tai tuulipuvut voi yhdistää vaikka pikkutakkiin ja sitten vaan baariin keekoilemaan!

Mitä löysempi vaate sen parempi. Kaapumalliset paidat ja leveät hameet! (Ei siis kantsi enää kavennella kirppislöytöjä.) Hiukset voi ihan hyvin leikata ite – epäsymmetriset kampaukset on joka tapauksessa huudossa. Ja tukkaan paljon erilaisia pinnejä ja koristuksia – sama logiikka pätee kuin paitojen ja korujen kohdalla!

Ensimmäinen oma kotiavain oli ainakin minulle aikoinaan iso juttu. Se oli merkki siitä, että olin askelen lähempänä ihailtua ja salaperäistä isojen tyttöjen maailmaa. Avain kaulassa olin vähän enemmän aikuinen. Ja kaulaanhan meidän Abloy-avaimet ripustettiin, kanttinauhaan joka vaihdettiin vasta sitten uuteen, kun avain roikkui enää muutaman ohuen säikeen varassa. Muistan oman vaaleanruskean ja siniharmaan nauhani. Koulukuvassa avain piti muistaa ottaa pois kaulasta.

Avainlapsi myös tarvitsi omaa avainta. Sillä pääsi koulun jälkeen kotiin välipalalle, odottamaan vanhempien kotiintuloa töistä. Avainlapsen juttuja ovat iltapäivät, kerrostalon pihat, kylmä maitolasi, voileivät, koulureppu ja eteisen uskollinen matto.

Tässä koruja avainlapsille! (Ja timanttisille tytöille.) Laita postia, jos haluat omasi. Hinta on 7 euroa.

Kuulkaa siskot, unohtakaa jo sukkahousut! Ne hajoavat ja nukkaantuvat aina aivan liian pian, yleensä reikä vilistää jo ennen sukkiksien neitsytmatkaa ja lopputulemana on vain paha mieli ja hukkaan heitetyt rahat. Kun ilman sukkiksiakin pärjää vallan mainiosti! Ja voit olla sitä paitsi paljon tyylikkäämmän näköinenkin!

Sukkisten ohitse kiihdyttää ohituskaistalla tietenkin vanha suosikkini, rakkain vaatekappaleeni ikinä: trikoohousu. Tuo leggingsinäkin tunnettu, 80-luvulta uusiokäyttöön kierrätetty pukine. Tuskin olin niitä itse ehtinyt löytää uudelleen teinivuosieni jälkeen, kun jo ajattelin (viime kesänä ollakseni tarkka), että niin vain se muodin suuri pyörä ahmaisi tämänkin vaatteen kitaansa, nielaisi ja oksensi tsiljoonina kappaleina ympäri tusinatrendikauppoja. Tuskin trikoot olivat ehtineet tullakaan uudestaan muotiin, kun jo teki mieli hylätä ne tylsinä ja ylimonistettuina.

Kunnes sitten löysin trikoiden uudet ulottuvuudet! Ensinnäkin tajusin, että trikoita voi olla yhtä monenlaisia kuin hameita: lyhyitä ja pitkiä, kapeampia ja nilkoista väljempiä, yksivärisiä ja kuviollisia. Toiseksi tajusin, että trikoiden alle sopii sukka kuin sukka ja näky on mitä tyylikkäin! Trikoo-sukka -kombinaatioilla jokainen päivä tuntuu mahtavalta. Siitä vaan testaamaan. Kolmanneksi tajusin trikoiden kätevyyden: talvella ne ovat sukkiksia lämpimämmät ja kesällä viileämmät. Kuumalla voi riisua ensin sukat pois ja sitten rullailla trikoon lahjetta ylemmäs. Mutta yritäpä säätää sukkiksien kuumuusastetta!

Ensimmäiset uusiotrikooni olivat vanhat, ruskeat poikien pitkät kalsarit. Joku fiksu sen huomasinkin ja huuteli perääni Turun yössä klo 4. Siitä viis. Olin löytänyt oman vaatteeni. Sitten poljin saumurilla lisää trikoita (se on muuten helppoa se). Hienoimmat trikooni ovat pitsiä ja maksoivat pari euroa Porin Sokoksen poistomyynnissä. Tosin en tiedä, voiko niitä enää käyttääkään, kun vastaavia on myyty jo kauan muuallakin kuin poistomyynneissä…Nyt haaveilen trikoista, jotka näyttäisivät sukkahousuilta! Joko ompelen ne ihonvärisestä trikoosta tai sitten taion ne mummun vanhoista sukkiksista. Jee – syntyy mahtava ballerinalook!

Liity sinäkin trikoorintamaan ja unohda tylsät, tätimäiset ja vanhanaikaiset sukkahousut. Eläköön trikoot.

Nyt kun kaikki kohisee Karhu-lenkkareiden comebackista, niin huomautan, että osataan sitä Unkarissakin. Kato vaikka: www.tiszacipo.com

Unkarilaiset olivat muuten jo paljon ennen meitä elvyttämässä mahtavaa urheiluvaateperinnettään.

Tisza-lenkkareissa on hienoja värejä, mahtavia kumipohjia. Annan anteeksi senkin, että logo on köyhän miehen adidas-kopio, kun katselen puna-sini-valkokimaraa – se vaan on niin jotain unkaria! Muistan, vai ehkä tämä on nostalgian sumuttamaa harhaa, että ei Unkarissa muun värisiä vaatteita 70-luvulla myytykään kuin tummansinisiä ja kirkkaanpunaisia. Vai miksi sitten aktiivisanavarastossani on sanat unkarinsininen ja unkarinpunainen kuvaaman kyseisiä värejä?

No juu, se siitä. Vaatteet ovat sivuilla se tylsempi ja vähemmän tärkeä juttu. Mutta kengistäänhän Tisza tunnetaankin.

Kun kuulin Karhun henkiinheräämisestä ensi kerran, ensimmäinen ajatus oli: jo oli aikakin! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllä minäkin odotan innolla, milloin popot ilmestyvät katukuvaan.

Lennätän siivekkään kiitoksen kohti lentoyhtiöiden Star Alliancea! Heiltä sain lentomatkailijan survival kitin korvaukseksi Pariisissa hukkuneesta matkalaukustani. Survival-pakkauksen turvin minun oli määrä selviytyä ensimmäisestä yöstä vieraassa maassa ilman ikiomaa hammasharjaani ja vaihtosukkia. Survival kitissä olikin toden totta kaikki mahdollinen, mitä laukkuaan ikävöivä matkailija voi tarvita, mm. kynsiviila!

Kesti tovi, ennen kuin tajusinkaan, mikä oli selviytymispakkauksen parasta sisältöä. Yöpaidaksi (niin ymmärsin) tarkoitettu t-paita. Koska samaa pakettia jaellaan kaikenikäisille ja -kokoisille matkaajille, on t-paidan oltava todella suuri. Siis kaikkien aikojen jätti-t-paita! Ennen nukkumaanmenoa ihastelin itseäni uudessa paidassa hotellihuoneen peilistä. Paita ulottui polviin!

Kun vihdoin matkalaukkuni ja minun tieni jälleen kohtasivat, pakkasin t-paitamekkoni visuun talteen. Muokatakseni sen kotona mahtavaksi, japanilaistyyliseksi (kts. edellinen kirjoitus) jättipaidaksi. Paita on niin suuri, että on jopa varaa leikellä vähän vinoon ja ottaa koko homma vaikka montakin kertaa uusiksi.

Lopulta laitoin t-paidan helmaan ja kaula-aukkoon resorit, helmaan melko tiukan, suurennettuun kaula-aukkoon väljän ja lerppuvan, ja kavensin hihoja. Vähän muutakin koristelua paita sai osakseen, mutta se siitä!

Älä siis vaivu epätoivoon, jos lentoyhtiö hukkaa laukkusi. Star Alliance voi lohduttaa sinuakin paitamekolla.

Sanotaan, että pitää seurata japanilaisia, jos haluaa tietää mikä on seuraava trendivillitys. Niinpä seurasin japanilaisia parin päivän ajan ja paljastan nyt vakoiluni tulokset!

Jos haluat näyttää japanilaisittain hyvältä, hanki:
– jätti-t-paita
– hansikas toiseen käteen mutta leikkaa siitä sormet pois
– mitkä tahansa shortsit ja viritä ne housujen, sukkahousujen tai leggingsien päälle
– hassut rillit
– pari isoa roikkuvaa kassia

Siinä se on!

Olettekos huomanneet, että kulunut/rähjääntynyt vaate näyttää hyvältä silloin, kun sen parina on uudenkarhea, ns. siisti vaatekappale? Kuluneet ja naarmuntuneet kengät näyttää hyvältä uusien farkkujen rinnalla, mutta kulahtaneiden farkkujen kanssa ne näyttää yksinomaan rähjäisiltä! Toisin sanoen vanha ja kulunut näyttää parhaalta jonkun uudenkiiltävän rinnalla ja uusi näyttää parhaalta jonkun vanhan rinnalla. Silloin molempien parhaat piirteet nousee esille – vastakohdat täydentävät toisiaan. Vastaavasti jos on kokonaan kääriytynyt suoraan vaatetangolta tempastuihin riepuihin, näyttää pahimmillaan vaan hölmöltä ja jäykältä. Esimerkkinä tv-juontajat!

Parhaat kombinaatiot on uutta plus vanhaa. Kirppispaita kaipaa monesti parikseen jotakin uudenaikaista, teollista vaatetta. Samaten muuten itse tehty tai kustomoitu muotiluomus saa lisäpotkua jostakin turvallisemmasta ja tunnistettavammasta vaatteesta. Eikös se vanha totuus olekin, että parhaat pukeutujat osaa yhdistellä uutta ja vanhaa? Parhaat totuudet on yksinkertaisia.

Keksinpä toisenkin hiusvinkin. Jos minulla olisi enemmän hiusmassaa, ottaisin kyllä heti ja ehdottomasti otsapermiksen! Kun minä en voi, tee se pliis minun puolestani. Moikataan sitten kadulla, kun satutaan vastakkain. Minut tunnistat siitä hiirenhännästä.

Olen tässä jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksei kukaan ole vielä keksinyt, että hiirenhäntä voisi jo näyttää aika hyvältä! Tuo takavuosien hirvitys.

Ajatuksen sain, kun ensin hoksasin, miten hiirenhäntä-muoti aikoinaan syntyi. Näin se arvatenkin tapahtui – ja tapahtuu: Kun olet vuosien ajan kasvattanut kunnon takatukkaa, on siitä haikea ja ihan mahdotonkin luopua, vaikka hyvin tietää, että muoti ja aika ajoi aika päiviä ohitse. Kun vihdoin rohkenet klipsaista liehuvan lettisi, tekee tietenkin mieli jättää jäljelle pieni muisto menneistä vuosista – hiirenhäntä! Toisin sanoen osa-takatukka. Näin näyttää olevan käymässä meikäläisellekin.

Hyvältä se näyttää! Jopa sinunkin niskassasi! Ja kuvittele, mitkä ihanat pikkukiharat saat, kun avaat hiirenhäntäletin joskus juhlan kunniaksi!

Niistä farkuista vielä. (Kts. edellinen kirjoitus!) Ihan hyvin ne on toimineet, mutta eipä kukaan ole niitä ääneen kommentoinutkaan. Joko ne on niin neutraalit tai sitten ne on NIIN oudot, ettei kukaan kehtaa sanoa mitään! Hmm.

Istuvuus ei kyllä ole täydellinen ja aika tarkkaan huomaan katsovani, mitä valkkaan farkkujen kanssa yläosaksi. Mutta ihan hyvä lähtölaukaus urallani kohti pienten vaatemerkkien suosimista!