Stories of a Freelance Writer-Photographer

Eilen se taas sattui. Kaksi tyttöä tanssilattialla, toisella mustat korkeavyötäröiset housut ja kiiltävä löysä paita, toisella vaalea napitettava mekko. Molemmilla aidot ja juuri oikeat ysäripolkat. Toisella vielä permis!

Tuijotin ja tuijotin, kun yritin ratkaista yhtä elämän suurinta dilemmaa: Vahinko vai tarkoitus? Olivatko sisarukset vahingossa vai tarkoituksella niin autenttisen ysäreitä? Jos tarkoituksella, kuolen! Niin täydellistä, etten tajua miten.

Siskoparia täydensi vieressä joraileva poika löysissä farkuissa ja bleiserissä. Askellus oli juuri niin jäykkää kuin sen olla pitää.

Kääk, en saa rauhaa, ennen kuin joku kertoo vastauksen. Taidan kyllä sen silti arvata. Jos kolmikko olisi ollut tarkoitus, olisi kaikki ollut niin paljon överimpää. Ja toisaalta: mitä väliä? Tyylikolmikko joka tapauksessa ja ihanan kutkuttava sellainen!

Uudessa V-lehdessä kerrotaan, että vyölaukut tulevat vuonna 2007. Mitä tuohon nyt sanoisi. Ainakin sen, että joskus oli aika, jolloin kävin Iso Roban Pihvi-ravintolassa ja siellä oli monella vyölaukku. Ja kasaripaidat. Ne sai kätevästi kurottua lanteille vyölaukulla. Se oli siis myös lannefarkkujen aikaa. (Minulla oli Miss Sixtyt, LOL!) Tarkkaa vuotta en jaksa muistaa, mutta 2000-lukua se oli. Itselläni oli kultainen vyölaukku, on se tallella vieläkin, mutta en jaksa sitä enää, koska kyllästyin jo!

Syksyllä ostin Myymälästä uuden vyölaukun. Se näyttää ja tuntuu hylkeeltä eli se on ylivoimaisen söpö.

Kesällä ostin pinkin vyölaukun Hankasalmen kirpputorilta, koska se oli niin “nu rave”. Ei kun taisin saada sen ilmaiseksi, koska myyjä piti sitä niin rumana ja arvottomana.

Minulle vyölaukku ei ole sellainen asia, joka on ensin muodissa ja menee sitten pois tullakseen 20 vuoden kuluttua takaisin. Rakastan vyölaukun ideaa! Joka hetki joku vyölaukku on tyylikäs. Joissain maissa kaikki käyttävät vyölaukkua koko ajan. Kaupoissa on nahkaisia, sporttisia, kankaisia, ökyileviä, lapsekkaita ja mummomaisia vyölaukkuja. Lacosten kaupassa on oma osastonsa vyölaukuille.

Yksi sellainen maa on Kroatia.

Antaa tulla vyölaukku, minä olen aina valmis.

Tiedättekö sellaisen venäläisillä pikkupojilla paljon harrastetun hiusmallin, joka on muualta kauttaaltaan siili, mutta otsahiukset jätetään pitkiksi? Tai oikeastaan vain pari kihartuvaa hiussuortuvaa, jotka somasti kehystävät noita sydämenmuotoisia kasvoja…

Hiljattainen matka entiseen itäblokkiin sai minut hoksaamaan, että tuo kampaus on itse asiassa aika hot. Vähän isommillakin pojilla. En kyllä nähnyt kuin yhden kappaleen kyseistä tukkamallia, mutta sekin riitti.

Jos työnäni olisi miesmallien bongaus, lähtisin oitis Kiovaan tai Varsovaan. Voisin lähteä kyllä muutenkin.

Linnan juhlien vastaanotto on vasta aluillaan, mutta pakko jo tilittää täältä kuumepediltä!

Onnistuin kuin onnistuinkin bongaamaan molemmat Rinne Niinikosket. Tiia Vanhatapio ja Anni Sinnemäki menivät hiukan ohi. Vai oliko asu Annille liian pliisu? Sininen väri yllätti. Pitää nähdä uusiks!

Parasta tähän mennessä: Kalle Riihivainio ja Antti Tuisku! Jo oli aikakin tuulettaa tyylikkäästi miesten pukeutumista näissä kemuissa.

Lisa Souniolla oli hauska ja jännä asu koivunlehtikoristeilla. Mistä hankittu, kerro Lisa!

Samu-Jussi Kosken puvut olivat mahtavia, tietenkin. Mustalla ja Samu-Jussilla ei voi mennä pieleen.

Ben Zyskowiczin Rahime vaimo oli taatun tyylikäs Ritva-Liisa Pohjalaisen harmaassa asussa. The way to go.

Vanhemmasta polvesta ihastuin näyttelijä Birgitta Ulfssonin väljään siniseen pukuun. Sopi hälle kuin polkkatukka päähänsä.

Sitten oli vielä pakko mainita ihana Mauno Koivisto, jonka harmaantuva otsakiehkura saa isänmaallisen sydämeni väpäjämään joka vuosi. Oi Manua.

Kaverin mies on tilannut uudet rillit. Pilotit kultakehyksillä!

Asiaa, sanon minä.

Kävin eilen kääntymässä Designmuseon Meksiko-näyttelyssä. Silkkaa mahtavuutta ja inspiraatiotruuttausta! Joudun menemään uudestaan, koska tuhrasin kaiken ajan tekstiilihuoneessa, kun piti piirrellä muistilehtiöön mekon ja paidan malleja.

Onneksi näyttely jatkuu tammikuun 14. päivään asti. Designmuseon sivuilla olevat kuivakat kuvat eivät sitten anna yhtään oikeutta näyttelylle, jonka helmiä ovat tekstiilien ohella ainakin ite-hengessä väkerretyt villit naamiot. Koruvitriinejä en ehtinyt vilkuilemaan vielä ollenkaan.

Pitkän miinuksen Designmuseo saa kökkösuomesta. Ei ihme, jos nuoriso ei osaa kirjoittaa, kun museossa annetaan tuollaista mallia! Niin huonoa suomea, etten saanut teksteistä edes mitään selvää. Häpeällistä.

Keramiikkavitriini antoi inspiraatiota eteiseen valmisteilla olevaan joulupuuhun. Siitä lisää myöhemmin!

Heureka! Sain mahtavan idean, joka jopa toimii. Se on tällainen.

Kaappeihin on kertynyt valtava määrä 70-lukuisia, hipahtavia pieni-talo-preerialla -mekkoja. Ihania ja suloisia, mutta päällä pöljän kirjastotätimäisiä. Pientä kukkaa, ruutua, röyhelöä – tiedät varmaan.

Kekkasin, mikä mekoissa mättää: vääränlainen vyötärön korostus. Niinpä leikkasin mekoista vyötäröltä 10 senttiä pois, vyötärö kohosi kohti kainaloa ja ta-daa, mekko sai uuden elämän. Jopa kehuja eilen.

Nyt painun tuunaamaan seuraavaa mekkopoloa.

Talvipäivien ydinkysymys: Luopuako tänään 1. mukavuudesta vai 2. tyylistä vai 3. molemmista?

Jos luovun mukavuudesta, laitan jalkaan korolliset saappaat tai nilkkurit. Ne jalassa liukastelen säälittävän näköisenä jäätiköillä. Kotiin palaan kaikki lihakset jäykkinä, koska olen koko päivän joutunut pelkäämään kaatuvani laukkuni kanssa, jossa on aina vähintään kallis kamera tai kallis tietokone. Pahimmillaan varpaani kastuvat ja kengät menevät pilalle.

Jos luovun tyylistä, laitan jalkaan turkisvuoriset ultrakömpelöt kumisaappaani tai Aaltosen kenkätehtaan pitkävartiset saappaat, joita ei voi seksikkyydestä moittia. Varpaat pysyvät lämpiminä eikä sohjokaan saa näitä kenkiä pilalle. Olo on kuin yläasteen kieltenopettajalla.

Jos luovun mukavuudesta JA tyylistä, laitan jalkaan sikakalliit vaelluskenkäni. Ne painavat jaloissa kuin synti, pohjat lipsuvat ja jalkapöydät tulevat kipeiksi kuin marssimurtumassa.

Hetken aikaa ennen tosi talvikelien tuloa uskottelin itselleni, että vaelluskengät olisivat muotia! Pöh. Ihan kamalilta ne edelleen näyttävät.

The Horrors soitti post-punkia maailman kireimmissä farkuissa, tukat takussa ja kajalit silmillä.

The Rapture ei oo enää pop. Niin kuin The Knife, jonka keikasta kaikki vouhottivat kuola valuen. The Rapture ei ole in, vaikka laulaja Luke Jenner oli pukeutunut Jeremy Scottin t-paitaan. Jeremy Scott on muuten parasta, mitä on jenkkilästä vähään aikaan pukannut. Sikäli käsittämätöntä, ettei sen vaatteita saa juuri mistään koko New Yorkin kaupungista.

The Rapture ei ole in, koska niiden keikalla ei ollut yhtään valokuvaajaa ja keikkayleisö oli kuin suoraan Tavastian tiistai-illasta. The Knifen keikalle taas oli kokoontunut koko kaupungin hipster-kerma.

Newyorkilaiset tykkää kirkkaan keskisinisistä farkuista, erityisesti Levi’s viisnollaykkösistä, lippalakeista, harmaasta collegekankaasta ja valkoisista juoksulenkkareista. Newyorkilaisilla on myös omituinen taipumus ostaa aina numeroa liian iso takki. Myös farkut ovat heillä monesti kovin väljät.

Muita newyorkilaisunivormuja ovat hiphoppareiden lökölookit, joggingasusteet ja bisnespuvut.

Hipstereillä muotia on vanhat nahkarotsit, sekaiset hiukset, saappaat farkunpuntin päällä, musta, pillit ja rillit. Yllättävää eli ei.

Newyorkilaisnaiset pitävät siisteistä, sileistä ja isoista prom-kampauksista. Vaikka tyyli olisi muuten vitsikäs, tukkalaite on jäykkä kuin Täydellisten naisten Breellä.

Tyylikkäimpiä newyorkilaisia ovat kaupungissa asuvat ulkomaalaiset. Japanilaiset, ruotsalaiset ja islantilaiset. Kaikki erottaa jo kaukaa. Tyylikkäin yksittäinen henkilö oli raidallisiin trikoisiin ja kirjavaan ysäripusakkaan pukeutunut hiippari. Viikon aikana näin hänet kahdesti. Kaljupää poseerasi tottuneesti kameralle, vieressä typerät teinit ilkkuivat.

Inspiroivinta oli American Apparelin trikoohaalarit ja bodyt (ui-jui!), sikahalvat kirjakaupat ja niiden pölyiset muotihyllyt, kansantaiteen museo MoMan vieressä, Moss-designliike Sohossa, roskapussikeot, omituiset teollisuusalueet Williamsburgin laidalla sekä Manhattanin siluetti, päivin ja öin, kaukaa ja läheltä.

Aurinko paistoi ja söin monta burgeria.