Stories of a Freelance Writer-Photographer

Tiesinhän se: edellisessä kirjoituksessa kuvailtu shorts vs. style -ongelma on globaali! Todiste löytyy herrainpukujen dokumentoimiseen erikoistuneen The Sartorialistin blogista, thesartorialist.blogspot.com.

Koko maailma halajaa kapeita, tyylikkäitä miesten shortseja. Helleaallon jumittaessa koko Euroopan yllä ongelma sen kun tiivistyy! Ja koska ratkaisua ei kaupasta löydy, on oltava omatoiminen ja luova: tee ne itse.

Sartorialisti keksi yhden hyvän ratkaisun: tennisshortsit, joita muuten bongasin useammat Pariisista. Fiksuimmat yhdistettynä tennissukkiin, tietenkin.

Näin ne mikro-ongelmat ratkeavat ihanan internetin avulla! Eläköön web 2.0.

Koska kesä näyttää sen kun jatkuvan, jaan pois yhden kesäasu-vinkkini. Se on ensisijaisesti pojille, mutta itse asiassa tytöillekin hyvä. Ensisijaisesti pojille, koska poikien on nähtävästi vaikea hallita tyylejään kesäkuumalla.

Joudun nyt mainitsemaan asian, joka on niin hirveä, että jättäisin mieluummin mainitsematta: Nuo kammottavat kahisevat yli-polven shortsihousut, suomimiehen kesäunivormu nro 1, joita marketit ja urheiluliikkeet suoltavat markkinoille. Ymmärrän, että välillä farkut on liian kuumat ja että kaupoissa ei yksinkertaisesti ole fiksuja shortseja. Miehille.

Niinpä ehdotan ratkaisuksi seuraavaa: Juokse kirpparille, osta vanhat miesten housut (tai vaikka monet jos lähtee halvalla), juokse kotiin, leikkaa puntit poikki, siisti lahkeet ja vedä jalkaan! Huoh. Tyttöystävä tai äiti voi auttaa ompeluhommassa, eikö? Ja shortseja ei sitten jätetä mihinkään öllöttävään capri-pituuteen, vaan nykästään kerralla polven korkeudelta. Tai mikä vielä parempaa, jos vartalo sen sallii, puolesta reidestä! Miesten jalkakarvat on mahtavia, näkyville vaan!

Kivoimmat housuvärit on vaalea ruskea ja harmaa. Katso, ettet osta mitään hiostavaa keinokuitua tai henkkamaukkaa. Mitä vanhemmat byysat, sen parempi.

Kun on tyylikkäät shortsit, sukkakin saa vilkkua. Urheilusukka varsinkin.

Tytöt voivat leikata puntit vielä lyhyemmiksi ja look on täydellinen. Niin kuin Kate Moss jo vuonna X meille todisti. Millä lie rokkifestareilla Britanniassa se olikaan.

Kiitos kun kuuntelit. Jo helpotti.

Ai niin. On toinenkin vaihtoehto: Naisten osaston shortsit käy myös miehille. Katso vaikka HEL LOOKSin uutta kansikuva-poikaa.

Edellä jo kävi ilmi, että kesäkierrokseni ulottui Tukholmaan. Sitä ennen porhalsin jo Lontooseen ja Pariisiin (Eiffel, päivän teema!) tarkastamaan, missä sitä oikein mennään.

Lontoo oli tyylikäs niin kuin aina. Kreiseimmät kombot näin Supersuper-lehden AntiSocial-klubilla. Sieltä taisin sen edellisen postauksen neon-huumankin keksiä. Ysäriä, henkseleitä, kirjavuutta ja räikeyttä, ja sitä törkeyttä tietenkin. Russell Dean Stone oli ihana. Lauloin kuin varhainen Robert Smith.

(Supersuper on muuten ihan paras muotilehti. Ja Marmalade ihan paras muu lehti. Ei jaksa noita tavis-muotilehtiä, ei!)

Pariisissa The Face Hunter ja HEL LOOKS -fani Yvan Rodic johdatti meitä hauskoihin paikkoihin. Niissäkin törkeys oli valttia. Kireät trikoot, törkeät rillit ja hällä väliä -asenne. Kaikkea vaan sekasin päälle, niin hyvä tulee! Mahtavaa menoa.

Yvan kertoi, että vasta nyt Pariisiin on tulossa indie-muoti kireine farkkuineen. Pariisi onkin ehkä menossa vähän sekasin, kun yhtäkkiä voi pukeutua muuhunkin kuin leninkiin ja suoraan housuun? Pariisilaiset on kyllä chic, mutta se kaivattu progressiivisuus ja luovuus puuttuu. Paitsi niiltä Yvanin megakreiseiltä fashion-ystäviltä.

Pariisin muotia voi vaklata Yvanin blogista: facehunter.blogspot.com. Siinä jää HEL LOOKS kakkoseksi, kun Yvan kiitää kameroineen Pariisin yössä! Kuvia pukkaa joka päivä.

Sitten vielä Tukholma. Pojilla oli parhaat tyylit. Sukkahousut pitää pintansa ja parrat rehottaa.

Loput huomiot säästän, jotta mulla olisi huomennakin jotain sanottavaa. Ähäkutti.

Toin Tukholman tuliaisina korkeavyötäröiset Eiffel-farkut. Oi ihanuutta! Vetskaria on monta kymmentä senttiä, tuuli ei kylmetä alaselkää eikä mikään sauma paina mahakupua. Eiffelit on niin törkeät, että ne on ihanat. Ei taida sopia mulle ollenkaan, mutta who cares!

Olin kyllä pettynyt, kun Tampereella vain yksi henkilö kommentoi luumupylly-housujani. Vaikka kuinka tungin paidanhelmaa farkun sisään, että varmaan olisi pitkä pyllyni näkynyt.

Eiffel-iloa latistaa hiukan myös huhu, jonka mukaan Helsinki 10 myy korkeavyötäröfarkkuja.

Eiffel-huumassa julistan, että syksylllä 2006 törkeys on pop. Ei tietenkään törkeys kanssaihmisiä kohtaan, vaan tyylillinen törkeys. Samoin ennustan, ettemme saa vieläkään kylliksemme neonväreistä.

Uuh, mitä rillityylejä Nissenin alekampanjan mainoksissa! Kato www.nissen.fi. Olen ihastellut NOT-tyylin typyä jo parin kuukauden ajan, mutta vasta tänä aamuna bongasin Nyt-liitteestä Vesa Peräkylän aidossa omassa tukkapörrössään. Tyttömallin NOT-pokat muistuttavat omia uusia valerillejäni, jotka ostin pariisilaiskirpparilta 3 eurolla.

(Kuuminta hottia Pariisissa: rillit ilman linssejä. Fashionistoilla (ja minulla) riittää puuhaa, kun pitää vaihtaa koko ajan aurinkolaseista kehyksiin sen mukaan, paistaako vai eikö paista. Vaikka aika harvoin ne muotityypit auringossa kulkevat. Pariisin muoti löytyy yöstä!
Todella fiksua laittaa ensin piilarit silmiin, jotta voi laittaa linssittömät kehykset. Hih. Hullua ja hauskaa, niin kuin kaikki parhaat asiat.)

Enkä todellakaan usko, että mainosmaakarit olisivat tämän kampanjan kanssa tosissaan. Vesa Peräkylä sukkapipossa ei voi olla kenenkään tolkullisen tyypin mielestä tyylikäs.

Persikanväristen Wood Wood -housujen myötä olen löytänyt koko kimaran uusia värejä. Persikan rinnalla niin moni väri näyttää niin hyvältä! Hailakansininen, harmaa, kirkkaanvihreä ja haalistuneempi vihreä, kaikki maailman turkoosit, violetti, vaaleankeltainen. Pökerryttävän ihania komboja. Lääh, näistä ei voi saada kylliksi. Jo jäihin pannut trikoopaidat pääsivät taas paraatipaikalle, kun persikka ne pelasti!

Jotkut kutsuvat noita pastellimaisia herkkuvärejä harlekiiniväreiksi. Minulle ne ovat muovivärejä. Ne ovat niitä värejä, joita löytyy vanhoista auringonpaisteessa kauhtuneista muoviämpäreistä mummulan pihalta. Ja niitä värejä, joissa tehtiin maamme ekat muoviastiat 50-luvulla. Ne ovat ylipäätään aika viiskytlukuisia ja samalla kasareja värejä.

Olen aina ollut heikkona muoviväreihin. Kun näen muovivärisen trikoopaidan, haistan vanhan muovilelun ihanan hajun ja muistan jokakesäisiä pihaleikkejä mummulan pihalla ruskean kiviportaan vieressä.

Kuinka olla herrasmies? Jos aihe askarruttaa, kehotan vierailemaan tyyliniekka Petja Jäppisen sivulla, www.ihmiskunta.org ja sieltä Sata sanaa vaatteista. (Sori, linkitysmahdollisuus puuttuu toistaiseksi, koita kestää kamu.) Petja opastaa sinut aidon tyylin lähteille. Viime aikoina Petjaa on kiinnostanut mm. Tattersall, tweedin kaveri. Tattersall on yksi niistä keinoista, joilla ei voi mennä metsään. Ruutupaidat, the way to go.

Petja vannoo myös vanhanaikaisen muistilehtiön nimeen. Niin minäkin. Vai haluaisitko sinä tutustua maailman ihanimpaan poikaan käyntikortin välityksellä? Minulle puhelinnumero muistilehtiöstä repäistylle arkille kirjoitettuna, kiitos! (Myös vanhanaikainen kalenteri on kova sana. Sitä on paljon tyylikkäämpi selata kuin epäromanttista kännykän näyttöä.)

Jos haluat olla vähän modernimpi herrasmies, klikkaa www.manolo.se. Samalla kun opit, miten yhdistellä vaatteita ruotsalaisen tyylikkäästi, treenaat ruotsiasi. Ta-daa, kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Tänään pääsin suorittamaan hauskaa arviointitehtävää. Olin mukana Markkinointi&Mainonta -lehden Tee The Paita -kisan raadissa. Nimikin jo kertoo, että tuomaroimme t-paitoja. Kilpailuun sai osallistua kuka tahansa.

Minusta t-paita on ihan hitsin hankala suunnittelukohde. Eniten siksi, että niitä on maapallo täynnä. Nytkin kisassa oli mukana ideoita, joita olen nähnyt jo muualla. Mutta oli joukossa kivojakin! Mene ja katso: parhaat The Paidat ovat esillä Helsinki 10 -kaupassa 20.6.-1.7.

T-paita-päivän kunniaksi päälläni on harmaa Mikki Hiiri -paita, jossa on teksti “gonna have some fun tonite”. Ostin sen ekalle interraililleni. Silloin se oli mallia teltta. Alaosana käytin itse tehtyjä lepattavia kangashousuja. Jossain välissä leikkasin t-paidan hiha- ja kaula-aukot supersuuriksi. Nyt Mikki on taas tosi pop!

Terveiset Kööpenhaminasta. Olin vaivaiset 15 minuuttia Strøgetillä ja olisin voinut kuvata ainakin kymmenen ihmistä. Voih ja oih. Näin vanhan partasuisen miehen skottiruutuisessa punklookissa ja teinityttöjä riemunkirjavissa kirpparivaatteissa. Hiekanväriseen poplariin pukeutuneella tytöllä sähkönsiniset muovisankaiset aurinkolasit. Sopivasti kulahtaneita pillifarkkuja ja ballerinoja. Sukkahousuja korkokengän alla.

Todellinen tyyliruuhka oli kuitenkin Wood Woodin myymälässä. Oliko se normaalitila, en tiedä. Wood Woodin harmaan, tummanvihreän ja persikan sateenkaari sai paikan top ten -listaltani. Tuliaisiksi lähti persikanväriset farkut. Niissä on nilkassa rusettikuvio. Ensi syksyn mallistossa Wood Woodilla on farkut, joiden kärjen voi sulkea vetskarilla, kuin sukan! Vetskari vaan kiinni ja jalka saappaaseen. Voiko olla söpömpää. Ei.

No tulipas tylsä kirjoitus.

Georg Simmel on muodin guru. Kukaan muu kuin Simmel ei ole pystynyt (minua) tyydyttävästi selittämään, mitä muoti on. Simmelille muoti on jatkuvaa erottautumista ja sulautumista. Edelläkävijät keksivät ja luovat uuden muodin. Muut kopioivat perässä. Edelläkävijöiden on keksittävä jotain muuta, jotteivät näyttäisi ihan taviksilta. Ja niin se rullaa, loputtomiin, aina vaan. Niin yksinkertaista, niin nerokasta, niin oikeassa!

Otetaan esimerkki: rakkaat shortsit, lempparini. Vuosi ja kaksi sitten shortsit olivat hauska vaatekappale, sillä niillä pystyi erottautumaan. Nyt kun joka liike ja lehti truuttaa ulos shortseja ja shortsityylejä, ne ovat mainstreamia. Mainstream on tylsää. On keksittävä jotain muuta, jotta voi erottautua massasta!

Ennen oli toisin. Muodit levisivät hitaammin ja erottautuminen oli helpompaa. Ihmiset olivat myös varovaisempia pukeutumisessaan. Haepa nyt farkkuhaalarit Tokiosta, niin ensi viikolla niitä on jo kymmenillä. No niin, siinä meni senkin jutun ihanuus. Tai henkselit! Ennen kuin ehdin päättää, sopivatko ne minulle ollenkaan tai minkä kanssa niitä pitäisin, joudun jo luovuttamaan.

Tai sitten minusta on tullut vanha ja kankea kolmikymppinen, joka ei enää oikein jaksa pysyä muodin pyörässä. Hmm. Mietinpä sitä.