Stories of a Freelance Writer-Photographer

Stylisti ja vaatesuunnittelija Salli Raeste jakoi eilen pukeutumisvinkkejä Dieselin ja Demin yhteistapahtumassa. Sallin yksinkertainen ja nerokas neuvo nro 1: Valkkaa ensin kengät. Näinhän se on ja varmaan jo tämän tiesittekin, mutta koska vinkki on loistava, sitä voi toistaa loputtomiin! (Vinkki on erityisesti rospuuttokausien pelastus. Väärillä kengillä ei lumi-, jää-, loska- tai sadekelillä mene mikään oikein.)

T-Optikiin Kalevankadulle on tullut myyntiin mahtava erä kasari-Cazaleja! Aarteet ovat peräisin edesmenneestä Esplanadin Optiikasta, joka nimestään huolimatta toimi viimeksi Kauniaisissa. Ensin vanhalla ostarilla ja kun ostaria vuosi sitten alettiin purkaa, niin sitten vieressä Laaksotiellä.

Pari kuukautta sitten sain tietää, että liike ei toimi enää. Suru ja kauhu nousi pintaan, kun mietin, minne optiikkaliikkeen aarteet nyt joutuvat. Kun ekan kerran kävin Esplanadin Optiikassa, liikkeessä oli pahvilaatikoittain vanhoja kehyksiä 50-luvulta 80-luvulle. Kerroin aarrekätköstä vain parhaille kaverille. Olin niin mustis aarteestani.

Nyt olen onneksi vähän fiksumpi ja jaan Cazal-tiedon kanssanne!

Tiia (Vanhatapio) oli nerokkaasti virittänyt kuvan yöpaidan näyteikkunaansa niin, että se olikin itse asiassa pallohelmainen mekko. Mähän jäin tietenkin heti koukkuun. Nyt kuljen uniikkiyöpaitulissa.

Tänään pääsin selailemaan vanhoja Anna-lehtiä silmälekurin vastaanotolla. Yhdessä Annan muotijutussa kerrottiin, että kevään mekot muistuttavat yöasuja. Aivan!

Mistä tulemme loistokkaaseen ideaan. Monissa vanhoissa mummuyöpaidoissa on hienot yläosat kauluksineen ja nappilistoineen. Siitä vaan leveä resori tai kuminauha helmaan ja paitulista muotimekko. Mukavampaa vaatetta en keksi. Vielä kun yöpaita on flanellia, niin mekolla pärjää talvellakin. Ja kirpparithan pullistelevat potentiaalisia aihioita.

(Jos halajat Tiia Vanhatapion vaatteita, niin äkkiä Viiskulmaan. Tiian uudessa kaupassa on kevättyhjennys. Nurkkiaan putsaa myös Rinne Niinikoski, jonka työhuoneella Hertsikassa on vielä ensi lauantaina poistomeininki noin klo 10-16. Osoite on Sorvaajankatu 9 B, 3. krs.)

Edit. Kaikki eivät kuulemma tiedä, mitä pynina tarkoittaa. (Kummallista.) No se on pyjama, tietenkin!

Berliini on ihana. Mutta hämmentävä.

Häkellyttävintä oli käynti Wood Woodin liikkeessä: Täynnä Marimekkoa! Samu-Jussia tietenkin mutta myös Mika Piiraisen Dyyniä ja omppukuosia ja huipennuksena Ritva Fallan tuulitakkeja. Myyjä (miespuolinen) kertoi ostaneensa Fallan kahisevan takin itselleen kevättakiksi. Kuka vielä väittää, että Falla tekee tätien vaatteita?!

Mahtavaa, että Marimekkoa on maailmalla. En osaa kyllä vieläkään sanoa, että sopiko marimekot ihan täydellisesti Wood Woodin muuhun valikoimaan. Omaan silmään ne ainakin pomppas! Mieluummin näkisin Marimekkoa jossain omana osastonaan, kuin ripoteltuna muiden merkkien joukkoon. Nyt Marimekko hajosi ja hukkui joukkoon.

Toinen hämmennyksen aihe oli lenkkareiden, löysien farkkujen ja ulkoilutakkien ylivalta. Niiden rinnalla tunsin itseni omissa kaavuissani milloin Amerikan lipuksi, milloin sirkuspelleksi.

Nyt kun kaikkein muodikkainta on kaikki roiskitun näköiset, ekspressiiviset kankaat ja jotkut ovat jo itse maalaten muodistaneet mekkojaan, niin pitäisi ehkä ruinata joltain taidemaalarikaverilta sen oikeat maalausfarkut. Ne missä on aitoja maalitahroja. Tai mikä tahansa maalitahrainen paita?

Tämän idean pöllin tuoreesta Fruits-lehdestä, jossa oli yhdellä tytöllä aika aidonnäköiset maalarifarkut. Toisella tytöllä oli aksessorina nukke ja vauvakoon Converset. Muita Japanin villityksiä: aamutakin näköiset takit sekä ylilyhyet ja alipienet nahkarotsit. Vanhoja mutta edelleen suosittuja: irralliset karvakaulukset sekä villalangasta tehdyt pompulat ja muut syheröt. Ja rullattuja lahkeita oli paljon, taas, mutta pitkästä aikaa. Ja pastellia ja alusasumaisuutta.

Mikään ei minua inspiroi niin kuin Fruits. Se vaan on yliveto. Mutta joka kerta, kun sitä selaan, päässä pyörii ajatus: “Jos näissä seteissä lähtisi Helsingissä liikenteeseen, kaikki pitäisi kylähulluna. Tai jonkin sortin Taiteilijana.”

Beyond Retro lähestyy Punavuorta, kertoo verkko-Hesari. Tervetuloa, sanon minä. Siitä lähtien kun Tehtaankadun Emmaus muutti Vallilaan, ei ole paljon tehnyt mieli kirppareita koluta Etelä-Helsingissä. Kävin muuten tänään tsekkaamassa Mäkelänkadun Emmauksen. Pöö, ei mitään kivaa ja tunnelmakin tipo tiessään.

UFFin ylivalta kumoon!

Oi pliis lopettakaa jo se mustiin pukeutuminen! Onhan se taatun tyylikästä, mutta niin tylsää. Tulen hulluksi ja levottomaksi, kun vaan ajattelenkin sellaisia värejä kuin laventelinsininen, persikka tai vaaleanvihreä. Tai pinkki ja harmaa ja varsinkin nämä kaikki yhdessä.

Vallan malttamattona olen odottanut, että Daniel Palillon kevätmalliston värikkäimmät palaset tulisivat Wunderiin. Vielä pitää odottaa ehkä viikko ja eilen Palillo jo esitteli meille ensi syksyt. Tykkäsin, tietenkin, mutta yhteen kauteenko ne värit jäi, Daniel?

Sama musta näyttää jatkuneen Tukholman +46:ssa. (Ja sama punttien rullaaminen! Kun yksi rullaa, niin kaikki muutkin rullaa ja vieläpä monena vuotena perä jälkeen.) Siksipä tykkäsinkin eniten Cheap Mondayn kokoelmasta. Oli edes hiukan värejä ja vaatteissa kaikkia kivoja juttuja. Antakaa mulle mun liukuvärit.

Kuva: American Apparel.

Mistä erottaa vahinkopukeutujan ja todellisen muotitaiturin? Siitä, kumpi kantaa kassit ja kuteet oikealla tavalla. Mikään ei ole just nyt öllömpää kuin liian pitkässä hihnassa roikkuva lörtsyvä epäsiisti olkalaukku. Miesten laukut saisi mielellään olla sellaisia kädessä roikutettavia eikä olalla kannettavia. Farkun lahkeita ei kuulu kääntää vaan rullata. Kaulahuivi mieluummin epämääräiselle runtalle kuin sisäsiistiksi lassosilmukaksi. Lippalakin lippaa ei kukaan järkevä käännä taaksepäin.

Rajojani koetellaan uusimmassa villityksessä, jossa leggingsit kuuluu venyttää kantapään alle, vaikka ne ei sinne luontaisesti ylettyisi. American Apparel lietsoo tätä hulluutta tuomalla markkinoille kuvassa näkyviä epäsukkia.

Oli pakko luovuttaa talvikylmyyden edessä ja lähteä farkkujen ostoon. Uudet mustat pillit saa nyt toimia leggingsien korvikkeina, kunnes kevät voittaa. Aah ei enää kylmiä jalkoja! Ja farkkujen alle mahtuu lisätavaraakin: sukkikset tai kalsongit. Ihanaa.

Jouduin tekemään ihan kohtuuttoman pitkän metsästysretken, ennen kuin sopivat lämpöhousut löytyi. Missään ei ollut kokoja eikä malleja. One Wayssa kokeilin kaksia farkkuja, joiden huomasin olevan rikki. Reikiä!

Jossain puolihorroksen tilassa näin kaksi päivää sitten näyn, jossa esiintyi mun ikivanhat lahkeista levenevät ysärilevikset. Ei mitkään tasaisen tyylikkäästi levenevät seiskarimallit, vaan sellaiset kunnon boot cutit. Huu. Monesti tällainen näky on yhtä kuin ennuste. Half way there.