Stories of a Freelance Writer-Photographer

Pikku-uutinen tiistain lehdessä tyrmäsi ja taisi mennä monilta ohi. Siksi metelöin nyt tässä hiukan. Tiivistettynä Hesarin sivulta:

“Finlayson lopettaa kodintekstiilien valmistuksen Forssassa

Finlayson sulkee kodintekstiileitä valmistavan tehtaansa Forssassa. Pääluottamusmies Veli-Matti Mäkisen mukaan se tietää potkuja yli 50 työntekijälle ja toimihenkilölle.

Pääluottamusmiehen mukaan Forssan tehdas ei ole tuottanut tappiota vuosikausiin.

Tehtaan sulkemisen myötä katoaa yli 150 vuotta forssalaista teollisuushistoriaa. Samaa yritystä oli 1970-luvulle asti myös työvaatekankaita valmistanut Finlayson-Forssa, joka ajautui syksyllä konkurssiin.

Finlaysonilla on edelleen peitetehdas Kankaanpäässä ja patjatehdas Heinolassa. Kiinaan yhtiö perusti vastikään tekstiilien ostokonttorin.”

Juuri kun olin aikeissa ostaa uudet lakanat Finlaysonilta vanhojen käsiin hajoavien tilalle. Ja Finlaysonilla osa lakanoista on jopa reilua puuvillaa. Tosin hiton rumiahan ja pientä piperrystä ne kuosit ovat, mutta yksiväristä olinkin metsästämässä. Kirpputorilta on näemmä vastedes lakanatkin ostettava. Mummun perintölakanat nousevat nyt arvoon arvaamattomaan.

Suututtaa ja ihmetyttää. Tuntuu niin lyhytnäköiseltä ja typerältä päätökseltä, vaikka ymmärrän kyllä talouden kurimuksen. Uskon, että aika moni meistä olisi valmis maksamaan hitusen enemmän kotimaassa valmistetusta lakanasta. Suruttaa perinteen katkeaminen ja tietotaidon häviäminen. Finlaysonin slogan tuntuu pelkältä vitsiltä: “Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää.” Niinpä! Tehtaan sulkemisen taustalla on kuulemma viimesyksyinen Finlayson Forssan konkurssi. Se taas johtui pitkälti puolustusvoimien päätöksestä siirtää tilaukset aasialaiselle toimittajalle.

Haluan luomupuuvillasta kotimaassa ommellut petivaatteet! Onko sellaisia?

Klorite-projekti ei niin vain onnistunutkaan. Olen lätrännyt farkkujen päälle pian jo pullollisen kloorimyrkkyä, mutta väri on ja pysyy. Paremmin tekstiileitä tunteva kaverini kertoi, että monet uudet farkut käsitellään niin tukevilla tötinöillä, ettei kloorikaan niihin pysty. Kiva! Siellä ne kemikaalit nyt taistelevat kylppärissäni jo toista päivää. Taas yksi syy lisää olla ostamatta uusia farkkuja. Ovat aikamoisia kemikaalipommeja.

Intouduin eilen sovittelemaan vanhoja farkkujani. Alkukimmoke tuli siitä, että minua korruptiolahjottiin uusilla farkuilla. (Kyllä, tämä vaateala on ihan hirveää lahjontaa!) Pökät eivät istuneet päälläni alkuunkaan. Vanhat Acnenikin näyttivät ihan tyhmiltä. Perseestä tuli tosi ruma. Sitten solahdin aitoihin seiskariaarteisiin ja jo parani peilikuva! Tuntui ja näytti hyvältä. Minulla mahtaa olla siis 70-luvun vartalo, kun uudet housut epäistuvat järjestään? No sehän sopii!

Paras aika vuodesta -blogin Honey Junkien lamavinkki: saksi sukkikset.

Lamasta ei kuulemma saisi puhua. Kun ei tässä olla vielä lähelläkään Oikeaa Lamaa (kaupoissa riittää tavaraa ja sähköä tulee tupaan 24h, you know) ja turha puhe sitä lamaa vasta lietsookin.

Pah, minä puhun mitä lystään. Sitä paitsi lama voi olla kiva juttu: Vähemmän työtä, enemmän aikaa. Vähemmän tavaraa, enemmän onnea. Oma kaveripiiri on ostolakossa, mutta enimmäkseen siksi, että tavarapaljous on alkanut ahdistaa. Kaverit haluavat minimalisoida elämänsä ja keskittyä olennaiseen kuten vaikka kavereiden treffaamiseen, oman kodin fiksailuun ja leivän leipomiseen. Minusta lama alkaa pikku hiljaa kuulostaa suorastaan ihanalta!

Aamulehti julkaisi muotibloggareiden mahtavia vinkkejä lamapukeutumiseen. Reikä on rock. Jos vaate hajoaa, revi sitä lisää. Jos paitaan tulee tahra, leikkaa tahra irti. Tai jos paidan logo ällöttää, saksi sekin irti ja pari palaa siitä vierestäkin.

Itse aion seuraavaksi painua kylppäriin klorite-pullon kanssa antamaan kyytiä öllöille Miss Sixty -farkuilleni.

Yhtäkkiä Suomi tuntuu tosi styleltä! Eläköön gootit maata viistävissä nahkatakeissaan, korokepohjakengissään ja liehuvine hiuksineen. Eläköön musta kajali, synkeä asenne ja harppova askel. Katso vaikka itse. Niin tuttua, että hymyilyttää. Okei, mukaan ei lasketa niitä revittyjä housuja ja pörröturkiksia. Niitä en ole vielä suomimiehillä nähnyt.

Posti toi kutsun, joka sai hyvälle mielelle. Jani Toivolan ja Elina Järnefeltin helmikuussa avautuvan Greendress-liikkeen kutsu oli postitettu vanhasta Ellen sivusta taiteltuun kuoreen. Kierrätyskuori liikkeen ideologian hengessä, jippii! Odotankin Greendressin avautumista yhtä innokkaasti kuin Rinne Niinikosken Marimekolle suunnittelemien neuleiden saapumista kaupan hyllylle. (Ihan loistavaa settiä, tietenkin, taas!)

Samaan aikaan postiluukusta kolahti öllöttävä puoli senttiä paksu muovipinnoitettu levynkaltainen, joka kutsuu katsomaan maailman ohuinta telkkaria. Kutsu ei taida kelvata edes kartonkikeräykseen, niin muovinen, kova ja painava se on. Hyi.