Kirpparikuume alkoi eilen syyhyämään. Vipelsin äkkiä Emmauksen sivuille tsekkaamaan, miten Tehtaankadun kirpputori onkaan auki. Sivuilla kerrottiin ykskantaan: Tehtaankadulle saapunut erä 60-luvun ateljeevaatteita. Sitten tulikin kiire!
Niin kiire, että rahat jäi kotiin koheltaessa. Ehdin juuri ja juuri kiemurrella sovituskopissa yhden silkkimekon sisään, kun tiukka tätiääni ilmoitti, että viiden minuutin päästä on jokaiikan oltava ulkona. Hätäpäissäni kolusin ulos kopista, yritin varata aarteitani, mutta eihän sekään onnistunut ilman kolikon kolikkoa.
Tänään aamulla sitten uudestaan Emmauksen oven taakse, tasan klo 11 kun ovet avautuivat. Sain musta-valkoisen superistuvan mekkoni optisilla printeillä ja vaaleanlilan tooosi vanhan pitsipaitapuseron. Nämä ovat sen luokan aarteita, että jaksan jopa pestä ne käsin. Nanomillin tarkkaa käsityötä, tunteella tilattua ja tehtyä.
Niin ja löysin senkin, mikä kuumeen oikeastaan sai eilen aikaan: kirkkaanpunaiset muovikehykset. Juuri ja täsmälleen sellaiset kuin halusin. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta, kun marssin kirpparille, löydän heti sen mitä haen ja marssin tyytyväisenä ulos. Vaatekaupoissa näin ei käy ikinä.
