En malttanut olla sohaisemattaa tulenpalavaan aiheeseen: turkiksiin. Kuukausiliitteen maaliskuun katutyylipalstalla on helsinkiläisten nuorten naisten turkkityylejä.
Oli kaksi syytä, miksi oli ihan pakko tarttua turkiksiin. Eka on tietenkin se, että vintageturkiksia näkyy katukuvassa ihan hulluna, niin Helsingissä, Tuholmassa kuin New Yorkissa. Olisi jopa väärin ja kieroa, jos asiaa ei jossain käsiteltäisi. Minusta turkisten ei tarvitse olla tabu, josta ei saa puhua. Toiseksi minusta (ihanan kiivaana) käytävään turkiskeskusteluun mahtuu muitakin puheenvuoroja kuin “puolesta” ja “vastaan”.
Mitäkö mieltä sitten itse olen? Omistan äidin vanhan karvalakin, isotädin minkkistoolan ja viisi vuotta sitten ostetun Uff-turkin lasten mallia. Ne kirvoittavat muuten aina kommentteja ja ihastelua. Mutta eivät ne ole mitenkään rakkaimpia vaatteitani, vaikka sukuperintöä ovatkin. Uutta turkkia en ostaisi – tietenkään! En kannata turkistarhausta – miten voisinkaan! Olisi mahtavaa, rohkeaa ja edelläkävijämäistä, jos Suomikin kieltäisi turkistarhauksen.
