Olen jo ihan uuvuksissa kevään näytöskimarasta. Tämän illan Wetterhoff jää siksi väliin. Toiseksi tähän mennessä olen nähnyt sellaista huttua, etten ole enää riskinottotuulella.
Jotta en olisi kriittinen nalkuttaja, kehun, en tyrmää.
Lahden Muotoiluinstituutin näytöksen helmi oli Heidi Helavirran afganistanilainen Kukkia ja runoja. Vyötäröllä pönköttäviä monikerroksisia kansanhameita, morsiamia pitkissä hunnuissaan, pelkkää valkoista ja omat ihanat arabimallit. Tässä setissä oli ajatus, omaperäinen sellainen, ja toteutusta kelpasi katsoa.
Jäin vai ihmettelemään, miksi ykkös- ja kakkosvuosikurssit tekevät keskimäärin paljon mielenkiintoisempia juttuja kuin valmistuvat? Vaikka valmistuvilla pitäisi tiemmä olla jo oma visio ja näkemys ja suunta, kun taas ykkösvuotiset ovat vasta vihreitä raakileita. Joko koulutus tappaa ja jäykistää kaikki nämä suunnittelijanalut tai sitten oman kokoelman tekeminen vain on niin vaikeaa. Onko se, en tiedä.
Huomio kakkonen on se, että miesten vaatteissa ei kannattaisi kikkailla. Heti kun aletaan hakea jotain erikoisempaa, valahdetaan kohti konehelsinkiä. Miestä pukevat simppelit jutut à la Acne ja Whyred, eivätkä mitkään vinot, toispuoliset leikkaukset, viritykset ja isot printit. Huoh.
