Lisää luomua, kiitos!

Kävin eilen epätoivoisilla vaateostoksilla. Pikku hiljaa on kypsynyt päätös, etten ainakaan ihan tuosta vain osta enää mitään tavallista puuvillaa. Luomua sen olla pitää! (Kirpparilta saa tietty ostaa niin paljon mitä tahansa kun ikinä vaan kerkee ja kotiin jaksaa rahdata, hahaa.)

Ensin kävin Stokkan sukkaosastolla, jossa luomu-kysymys sai sukkaosaston hoitajan kavahtamaan kymmenen senttiä taaksepäin. Tuntui kuin täti ei olisi tätä ennen koko luomuasiaa edes ajatellut. No, jäi sukat ostamatta.

Sitten menin Vilaan, johon mulle on ystävällisesti osoitettu 50 euron lahjakortti. Myyjä sanoi, että joo kyllä heillä on tuota organic cottonia ollut, mutta onkohan se sama asia kuin luomu..? Keväällä on tulossa seuraava erä orgaanista, joten jään odottelemaan.

Kolmas pysäkki oli H&M, jonka luomupuuvillaosaston halusin nähdä. Ainakin Forumissa luomut oli pitkin ja poikin myymälää ja tarvitsin myyjän opastusta, että löysin etsimäni. Mutta etsintä palkittiin! Löytyi musta pitkähihainen paita joka on oikeastaan mekko. Vaate, jonka tulen todennäköisesti käyttämään riekaleiksi ja riekaleistahan tehdään vielä TFI-huivi! Tämä mekko pelastaa vaatekriiseiltä, uskon niin. Kaiken lisäksi se tuntuu päällä ihanan pehmeältä. Tuli aivan voittajaolo, kun lähdin kaupasta mekko kainalossa. Niin ja hintakin oli halpa, kympin. Oisin maksanut tästä onnesta mielelläni vähän enemmänkin. Miten hinta voikin olla noin halpa, ihmettelee hän.

H&M:n kierrätetystä villasta tehdyt takit ja pallohameet oli myös kivoja. Mutta enpä ostanut, kun en tarvitse!

Lisää luomua kehiin, oi vaatekauppiaat ja -valmistajat. Milloin Marimekko ilmoittaa siirtyvänsä luomuun, edes osittain? Olisi jo aika.

August 31, 2008 |

9 Comments

  1. Posted September 1, 2008 at 15:57 | Permalink

    Hyvä Liisa! Mäkin etsin sun tapaan Hemasta luomupuuvillatuotteita ja löysin muutaman, tosin ne jäi hyllyyn kun olin vaan urkkimassa. Toivitaan, että useampi valmistaja alkaisi ottaa asiakseen muodin lisäksi myös ympäristön…

  2. Liisa
    Posted September 1, 2008 at 16:02 | Permalink

    Joo ja luulen, että valmistajat ja kaupat on kyllä aika korvat hörillään kuluttajien palautteelle, joten ei muuta kuin vaatimaan ja kyselemään! Ei ne valikoimat kai muuten kasva?

  3. Saturnina
    Posted September 2, 2008 at 13:03 | Permalink

    Kumma Stocka, juuri joku aikaa sitten bongasin sieltä luomusukat, mutta ehkä niitä on siellä vain satunnaisesti, ja näemmä myyjät eivät niistä sitten tiedä.

  4. Milla
    Posted September 3, 2008 at 10:03 | Permalink

    Kivaa että henkan maukan-kaltainen jättiketjukin jo osoittaa jotain kiinnostusta ympäristöasioihin, mutta halvan hinnan maksaa aina joku, luultavasti alipalkattu ompelija. Ja Stockan myyjätär ei varmasti kyseisin puulaakin valikoimaan juuri pääse vaikuttamaan, oli ajatellut asiaa eli ei.
    Parhaiten kuluttuja voi vaikuttaa suurten myymälöiden ja ketjujen tarjontaan ja eettisyyteen osoittamalla vaateitaan suoraan esim. ostajille. Toivottavasti Marimekko ja muut huomaavat pian asenneilmaston muuttuneen ja tekevät oikeasti radikaaleja ratkaisuja. Marimekko tosin voisi aloittaa vaikka sillä että valmistuttaisi vaatteensa täällä kotimaassa.
    Syvä huokaus.

  5. Liisa
    Posted September 3, 2008 at 10:11 | Permalink

    Halpaa hintaa tosiaan ihmettelin HenkkaMaukalla minäkin. Se mun mekko oli liian halpa!

    Ja Stokkan myyjä, jolta kysyin, oli erilaisessa univormussa kuin tavalliset myyjät. En älynnyt katsoa, mitä nimikyltissä luki, mutta jäi fiilis että hän ois ollut astetta ylempänä hierarkiassa. Eikä silti tiennyt yhtikäs mitään. Ei suositellut edes bambusukkaa.

  6. Suvi
    Posted October 8, 2008 at 11:15 | Permalink

    Hei Lisbet ja muut,

    muistelen että mulla on yksi Samu-Jussin villa-viskoosineule, joka osaltaan luomusoijapapuviskoosia. Parin syksyn takaa.

  7. Liisa
    Posted October 11, 2008 at 19:10 | Permalink

    Jee hienoa kuulla tuosta Suvi! Vielä kun Marimekko tiedottaisi asiasta ääneen ja tekisi jonkun sortin luomua-tulossa-tällä-aikavälillä-näin ja näin paljon -commitmentin, niin tuplajee.

  8. Posted December 7, 2008 at 20:58 | Permalink

    Luomua sen pitää olla (paitsi ne kirppariostokset..hah)! On niin harmi ettei myyjät tiedä kertoa valikoimasta tai tuotteista.

  9. Posted June 11, 2010 at 10:37 | Permalink

    Kyllä. Luomua toivoisin itsekin tulevan enemmän kauppoihin kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Kierrätys tosiaan myös kunniaan!
    Ehkäpä sinä Liisa, voisit laittaa jonkinlaisen adressin pystyyn, missä pyydettäisiin lisää luomuvaatteita vaatekauppoihin ja kun adressissa olisi tarpeeksi nimiä, sen voisi lähettää suoraan vaateketjun/kaupan omistajille/päättäjille? :) Toivoisin ihmisten ostavan enemmän luomua ja täten tukevan luomu tuotantoa omalla käyttäytymismallillaan. Itse ostan nykyisin paljon ruoka-aineksiakin luomuna. Ne ovat mielestäni paremman makuisiakin. Kesällä toki voi jotain kasvattaa mahdollisuuksien mukaan myös itse ja poimia luonnosta talteen. ;)

    Kaunista kesää kaikille!

Post a Comment

2. Or enter the following info
*
*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

  • Liisa Jokinen

    Liisa Jokinen

    Freelance Writer, Street Style Photographer
    email:
    mobile: +358 50 538 3530