Valioluokan kenkiä

Pursimiehenkadun Valio-kenkäkauppa pelasti taas päiväni. Ja talveni. Kävin ostamassa ylikätevät Aaltosen nahkasaappaat, joissa on kunnon kumipohja, lämpövuori ja sopivan löysä varsi, että saan sullottua sinne farkunlahkeen (ja ärsytettyä Radio Helsingin keskustelupalstan poikia – terveisiä!) Mummeli antoi jopa 8 euroa alennusta. Saappailla on valmiiksi ikää jo ainakin 30 vuotta laatikon antiikkisista leimoista ja pölyisyydestä päätellen.

Valio-kauppa on toiminut yli 80 vuotta, jos oikein muistan. Ensin Fredalla, nyt Pursarilla Viiskulman vieressä. Valikoimaa ei ole päivitetty sitten 80-luvun. Eli huonoja kenkiä ei ole joukossa ollenkaan! Kunhan osaa varoa putiikinpitäjän hyllyille asemoimia satunnaisia käytettyjä kengänraatoja…Tai kuka tietää, ehkä ne ovat eksyneet hyllylle ihan vahingossa, mummelin silmät eivät varmaan ole enää huipputerässä. Valikoimissa on mm. miehille aidot lapikkaat ja korolliset tanssikengät parkettien partaveitsille. Naisille ihania mummuavokkaita ja mustat kiiltonahkapiikkarit. Kokoja on rajoitetusti, viimeisiä viedään!

Sisustuskin on aika originelli. Seinällä on kirjava lehtileikekokoelma, mm. aiheina Mika Häkkisen viikset, euro ja Helsingin taskuvarkaat.

Pari vuotta sitten ostin Valiosta 20 eurolla punaiset muovikengät. Mummu taisi kyllä myydä ne nahkaisina, mutta annan kaiken anteeksi. Jouduin ottamaan yhden koon liian isot kengät, koska oikeankokoisen parin toinen kenkä oli ollut näyteikkunassa jokuset vuodet ja kauhtunut aika eri väriseksi kuin parinsa. Nyttemmin näyteikkunaa muuten suojaa auringonpaahteella musta jätesäkkimuovi.

Mene sinäkin Valioon! Unohda ketjuliikkeiden surkeat kenkäesitykset. Eihän niissä pysy edes pystyssä näillä keleillä. Varpaat palelevat, kun saappaissa ei ole vuoria ja pohja on pari milliä paksu. Valio – suomalaisen kenkäteollisuuden viimeinen linnake!

This entry was posted in Blog post. Bookmark the permalink. Comments are closed, but you can leave a trackback: Trackback URL.
  • Liisa Jokinen

    Liisa Jokinen

    Freelance Writer, Street Style Photographer
    email:
    mobile: +1 (415) 802-3230